Miten taajamajuna kolahtelee pakkasen venyttämissä kiskoväleissä
aivan toisin kuin kesällä
Muistikirja 15.2.2009
Ja miltä tuntuu palata takaisin kotiin.
Kirjoita siitä, miltä tuntuu palata takaisin kotiin.
[tähän
jotain
kevyempää,
voisi esim.
asetella ilmavammin
kuin edellä tms.]
[mieti
teemaa
myöhemmin
muun
kokonaisuuden perusteella.]
[pitäisikö tämä sivu sitten jättää tyhjäksi?]
Jos tekee tästä huivin -työn kohderyhmänä ovat miehet, joilla on seksiä miesten kanssa. Käytetään artikkeleihin tai niiden osioihin, jotka loppuvat - - jääneen tutkinnon voi suorittaa loppuun myöhemminkin. Lapset harrastivat seksiä kesken oppitunnin. Juopunut teinityttö sammui kesken oppitunnin Orimattilassa. Kelan terapiarahat eivät enää lopu kesken.
Lapsi kuluttajana,
kaapatut lapset.
Silloin sain kielteisen päätöksen
Kelan rahojen loppumisen takia
Seuraavan kerran hain tämän vuoden alussa
Sain hylkäävän päätöksen sen perusteella
että olen liian sairas
Kuka on nuori työntekijä?
Nuoret lakimiehet ry
Yhteiskuntam-
-me maallistuu jatkuvasti
Erityisesti nuoret vieraantuvat
kristinuskosta ja kirkosta eroamisen ollessa helppoa
se on myös yleistä
lainsäädäntöä ollaan jat-
kuvasti
viemässä kauemmas
kristillisistä arvoista,
rakas hauveli
<- Liian proosallista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti