maanantai 15. marraskuuta 2010

Miten taajamajuna kolahtelee pakkasen venyttämissä kiskoväleissä
aivan toisin kuin kesällä
Muistikirja 15.2.2009

Ja miltä tuntuu palata takaisin kotiin.
Kirjoita siitä, miltä tuntuu palata takaisin kotiin.
[tähän 
jotain 






kevyempää,





voisi esim. 
   asetella ilmavammin
kuin edellä tms.]



[mieti


teemaa
myöhemmin





muun


kokonaisuuden perusteella.]
[pitäisikö tämä sivu sitten jättää tyhjäksi?]
Jos tekee tästä huivin -työn kohderyhmänä ovat miehet, joilla on seksiä miesten kanssa. Käytetään artikkeleihin tai niiden osioihin, jotka loppuvat - - jääneen tutkinnon voi suorittaa loppuun myöhemminkin. Lapset harrastivat seksiä kesken oppitunnin. Juopunut teinityttö sammui kesken oppitunnin Orimattilassa. Kelan terapiarahat eivät enää lopu kesken.

Lapsi kuluttajana,
kaapatut lapset.
Silloin sain kielteisen päätöksen 
Kelan rahojen loppumisen takia
Seuraavan kerran hain tämän vuoden alussa
Sain hylkäävän päätöksen sen perusteella
että olen liian sairas

Kuka on nuori työntekijä?
Nuoret lakimiehet ry
Yhteiskuntam-
-me maallistuu jatkuvasti

Erityisesti nuoret vieraantuvat

kristinuskosta ja kirkosta eroamisen ollessa helppoa

se on myös yleistä

lainsäädäntöä ollaan jat-
kuvasti
viemässä kauemmas

kristillisistä arvoista,
rakas hauveli
<- Liian proosallista?

torstai 11. marraskuuta 2010





Sateella näen miehen

raahaavan silmää kohti

asfalttikuoppaa.

Klikkaamalla pääset






maanantai 8. marraskuuta 2010

Muistikuva eräässä silmässä




Kirjastossa, sokaisevassa hämärävalaistuksessa

valaistuksessa joka sokaisee, joka ei anna nähdä,

niin suuressa, niin avarassa valkokeltaisessa,

kultaisessa valossa etten voi nähdä,


valkoisten pöytien ja keltaisten

styroksiseinien saartamana, kumartuneena

(minulla on muistikuva tästä; minulle

on kerrottu että minulla on muistikuva tästä)


Kerran kun asettelin papereita, ne viilsivät minuun

haavoja, kerran kun tahdoin kokeilla kuinka kauan

voin istua hiljaa paikallani ja pitää yllä ajatusta

valosta joka särkee hieman silmiäni, ja että minua


Runo ikään kuin lakkaa kesken ja alkaa jälleen

alusta, alkaen jälleen alusta se maalaa eteemme

kuvan kylpevästä pariskunnasta, nauravasta,

taiteilija maalaa eteemme kuvan pariskunnasta


Kerran kun asettelin papereita, ne viilsivät minuun

(onnellisuus on häkellyttävää; minulle

on kerrottu etten osaa hyväksyä toisten

onnellisuutta, omaa onnellisuuttani en kestä)


Valkoisten pöytien ja keltaisten

styroksiseinien saartamana, kumartuneena

kirjan ylle, ehkä ajatus, ehkä muistikuva ajatuksesta,

ylipäätänsä minun on vaikeata muistaa ajatelleeni


mitään muuta kuin kahvin makua, pahvimukin

häiritsevää tunkkaisuutta, sen vettyneitä reunoja

(en usko silloin olleeni onnellinen; minulle

on kerrottu että olin silloin hyvin surullinen)


Musertuen murut valkoisessa, valkokeltaisessa,

sokeassa hämärävalossa, valkoisten pöytien

ja keltaisten styroksiseinien saartamana,

musertuneena murut, kahvi, purut, murrut